lauantai 27. huhtikuuta 2013


Vihreitä laitumia, hevosia tuhansia.
Silti yhden mä näin vain...
Silkkiturpani päätään nosti,
hiukan minulle hörähti.
Pyrähti ravilla minua päin,
sen pehmeän karvan hehkun mä näin.
Laski päänsä syliini,
kuiskin hiljaa sen korvaan.
Silti hevoseni kääntyi ja lähti,
vaikka kuiskasin, "jää tänne iltatähti"
ja kyynel vieri poskelleni,
sillä menetin taas armaani.
Rakkaani kaukaa hyvästit minulle hirnuu,
olen onnellinen, vaikka jäikin vain kaipuu.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Uusi blogi - Heimir!

Perustin uuden heppablogin, kun innostus tähän vanhaan on ihan kokonaan kuollut. Käykää siis kurkkaamassa uuteen blogiin, sinne pääset TÄSTÄ! (:


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Irtojuoksutuskuvia jälleen kerran

Harjasin eilen Lovísaa reilu puoli tuntia, ja huhhuh miten paljon siitä ponista voikaan irrota karvaa, eikä mitään tulosta näkynyt! :D Harjauksen jälkeen päätin irtojuoksuttaa Lovísaa kentällä, kun pohja oli ihan ok hyvä. Pikkusella näytti olevan hauskaa ja juoksi oikein innoissaan siellä.
Juoksutuksen jälkeen laitoin kamat päälle ja mentiin tielle, missä ratsastin reilu puoli tuntia. Menin kaikkia askellajeja ja Love oli oikein kiva! Laukkaa pystyi säätelemään tosi paljon ja sain sen koottua hyvin.

Tallissa päästin Lovísan tarhaan ja harjasin nopeasti Uffen ja laitoin sille kamat. Mentiin sitten Miran ja Murkun kanssa katsomaan josko metlaan pääsisi, mutta lumi oli siellä niin upottavaa, ettei siellä pystynyt mennä. Kierrettiin sitten miljoonapelto pari kertaa jonka jälkeen mentiin kentälle. Uffe oli ihan hyvä ratsastaa, mutta kentällä kun ratsastin, huomasin, että se on aika jäykkä oikealle.. Yritin saada sen rennommaksi ja pehmeäksi, ja kyllä se vähän parani. Nyt tiedän siis mitä tehdään huomenna, kentällä käynti ja ravi juttuja rentoutta yms hakien!








Yhteis posekuva!


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Eilisen kuulumisia

Heipä hei! Oon nytten koulussa, mutta katotaan vaan jotain leffaa, niin päätin että voisin kirjoittaa nyt eilisestä ratsastuksesta. Ratsastin Uffella, ja mentiin vann tiellä, noin tunnin ajan, kun kenttä nyt on niin huonossa kunnossa. Menin pitkästä aikaa hackamorella, ja Uffe toimi aikas hyvin niillä! Tosin alussa se oli vähän kova kädelle, mutta sain sen aika nopeasti pehmeäksi edestä. Mentiin kaikkia askellajeja, paljon tölttiä, mikä oli superhyvää! (: Laukassa Uffe alkoi taas painaa aika paljon kädelle, kun olisi Uffen mielestä ollut helpompaa mennä pitkänä kaahaillen, kun hitaasti koottuna. Sain sen kyllä sitten ihan hyvin koottua, ja laukka oli aika hyvää. Ravissa en itse jostain syystä osannut nyt ollenkaan istua, joten siitä ei tullut oikein mitään... Tehtiin sitten pitkät loppukäynnit ja tallissa Uffe sai loimen selkäänsä, kun oli ihan märkä, koska oli satanut, ja pääsi tarhaan kavereitten luokse. (: Mua ärsyttää nyt ihan hirveesti, koska mun biologian projekti katos eilen koneelta (vaikka oli tallentanut sen...). Eli nyt mulla ei ole mitään projektia minkä voisin antaa opettajalle, joten oon nyt aika huonolla tuulella... Ootan vaan että pääsisin kotiin ja talliin, koska siellä tulee aina hyvälle tuulelle! (: Pitää vaan nyt sinnitellä äikän, bilsan ja musan tunnit! Kirjoittelen varmaan vielä illalla!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Uffeilua

Eilen ratsastin Uffen, mutta ennen sitä pidin Jennalle tuntia Murkulla. Tehtiin vaan käyntiharjoituksia, koska kenttä on nyt niin huonossa kunnossa, ja Murkku meni oikein nätisti. (:
Uffella ratsastin sitten ~ 50 min, ensin ihan hetki kentällä vähän käyntijuttuja, taivutuksia, väistökä yms. Mentiin sitten tielle, kaikkia askellajeja. Uffe oli kivan pehmeä edestä ja kulki rentona. Töltti oli ihan superia!
Ostettiin muuten eilen romaani Hippodomesta, koska Uffen satulan toppukset ovat huonossa kunnossa, joten romaanin avulla saadaan sitten edes vähän pehmeemmäks...



Tänään ratsastin taas Uffella, mentiin tielle käppäilemään ilman satulaa, Jenna ja Murkku olivat seurana. Enimmäkseen käyntiä, mutta päästiin myös menemään pätkät muita askellajeja. Molemmilla hepoilla oli paljon energiaa, ja Murkku jopa pukitti Jennan alas satulasta! :D Jennaa ei kuitenkaan sattunut pahasti, ja meillä oli kyllä hauskaa, ja oli niin ihana sääkin!

Nyt pitäisi jatkaa ihanan kemian lukemista... <3 Huomenna on nimittäin koe, joten taidanpa viettää yöni kemiankirjan kanssa.
Mua vähän kauhistuttaa, kun hain yhteishaussa lukioon, että miten aika riittää opiskeluun, jos sinne pääsen. Kun kesän jälkeen sitäpaitsi hevostelun parissa on varmaan vielä kiireellisempää, kun mitä tähän mennessä on ollut.. Mutta siitä kerron enemmän vasta sitten, kun on varma. (;